Viisi sarjanousua kahdeksassa vuodessa. Nopealla aikataululla saavutettu pääsarjapaikka pakottaa seuraorganisaation kysymään itseltään olemmeko tähän kaikkeen valmiita.
Vastaus selviää aikanaan. Sitä ennen fiilistellään hetki tapahtunutta. Konnien matkaa divarijoukkueeksi.
Huikea, mykistävä, suvereeni. Katsoi asiaa miltä kantilta ja kuinka puolueettomasti tahansa, ei ylisanoilta voi välttyä, kun arvioidaan Konnien taivalta Suomisarjassa 2022-23. Vertailukohta oli edellinen kausi, jolloin joukkue hävisi useammin kuin voitti ja jämähti lohkossaan seitsemänneksi. Siis valovuoden päähän kärkisijoista.
Kontrasti ei voisi olla isompi. Kun kesä 2022 painui unholaan ja uuden kauden pelit iltojen pimetessä alkoivat, Konnat oli nyt se, joka piti kentällä jöötä. Muodonmuutos oli perinpohjainen. Kolme ryöstöä, vierasvoittoa, heti kärkeen ja Konnat oli näyttänyt kaikille vaaran merkit. Täältä pesee, pitäkää varanne.
Kotiavaus, kauden neljäs peli, oli käänteentekevä. Tai sitten se vain vahvisti sen, mikä oli nähtävissä. Vastassa yksi sarjan suosikeista, Merikoski SBT, jolta Konnat oli edellisellä kaudella ottanut masentavasti turpiin 4-17. Kahdesti. Kotona ja vieraissa. Hurjat olivat tuolloin lukemat, mutta Konnat jätti historian muistelot sikseen. Kalavelat maksuun ja itseluottamus tappiin. Tuloksena 5-4 -voitto. Tätä joukkuetta ei pidätellyt enää mikään.
Konnat pysyi uskollisena valitsemalleen tielle. Voitot seurasivat toisiaan. Kun runkosarja maaliskuun alussa päättyi, Konnat oli voittanut lohkonsa kuuden pisteen marginaalilla Merikoskeen. Vertailu muihin lohkoihin kertoi, että Konnilla oli myös paras pistekeskiarvo. Se petasi nousukarsintoihin hyvät lähtökohdat.
Karsintoihin osallistui kaksi joukkuetta divarista ja kuusi (lohkojensa parhaat) Suomisarjasta, jotka oli ensimmäisessä vaiheessa jaettu neljään ottelupariin. Konnat sai vastaansa mynämäkeläisen SBS Wirmon, joka joutui Qmax Arenassa pesukoneeseen. Seitsemän minuutin pelaamisen jälkeen Konnat johti 3-0 ja vastustaja turvautui aikalisään. Hengähdystauko antoi tilapäisen avun, mutta ei muuttanut kokonaiskuvaa. Konnat oli kaikessa parempi ja voitti 11-4. Kun vieraista irtosi 5-4 -voitto, oli karsintojen ensimmäinen kierros taputeltu.
Toisella ja ratkaisevalla rundilla vastaan asettui divarin kolmastoista, ÅIF Sipoosta. Startti oli vaikea. Konnat oli Sipoossa täysin valmistautumaton kohtaamaan ylemmän sarjatason joukkueen, ja jälki oli sen mukaista. Yksi kauden heikoimmista peleistä ja 8-11 -tappiolukemat niskassa paluumatkalle lakeuksille.
Konnat käytti taukopäivät hyödykseen ja purki tappio-ottelun atomeiksi. Syyt epäonnistumiseen löytyivät ja joukkue päätti yhdessä, ettei sukellus enää toistu. Kotiottelu ratkesi Konnien eduksi jatkoajalla 3-2 ja yhtäkkiä joukkue oli voiton päässä divarissa. Ratkaisun hetki koitti nukutun (tai vähemmän nukutun) yön jälkeen Sipoossa. Oli sunnuntai 9. huhtikuuta, ensimmäinen pääsiäispäivä.
Sarjan viimeinen koitos oli läpileikkaus Konnien kaudesta. Pelin alku oli tahmea ja ÅIF johti avauserän jälkeen 3-1. Vielä kolmannen erän alussa kotijoukkueen etumatka oli kahden maalin mittainen, mutta sitten Konnat tavoitti hurmostilansa. Kentällä oli enää yksi joukkue, joka teki mitä halusi. Konnat vei päätöserän 6-1 ja koko ottelun nimiinsä 8-5. Tuore sarjanousija aloitti hervottomat voitonjuhlat. Oli tapahtunut pienimuotoinen ihme.
Karsinnat oli tasonmittaus kahden sarjan välillä. Divarin ÅIF ja Happee Steamers pelasivat Suomisarjan joukkueita vastaan 11 peliä, joista ne voittivat yhdeksän. Kaksi tappiota, ne ainoat, aiheutti Konnat, joka löi ÅIFin peräkkäisinä päivinä. Kyynisinkin voi myöntää, että Konnat nousi ansaitusti.
Mutta sitten niin syihin. Miksi, miksi ja miksi? Mikä teki Konnista joukkueen, joka voitti kauden 25 pelistään 21 ja neljästä tappiostakin kaksi tuli täysin merkityksettömässä pelissä?
Jos aloitetaan pelaajistosta, niin läpivalaistaan ensin kivijalka. Maalivahti. Ja ollaan samalla rehellisiä. Ilman Topias Laitalan panosta Konnat ei olisi divarikerhoon liittynyt. Laitala oli elämänsä vireessä. Runkosarjassa korkein torjuntaprosentti (84,95), eniten torjuntoja (367) ja voitettuja otteluita (14). Eikä tyyli muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan karsinnoissa. Yhdenkään kenttäpelaajan ei tarvinnut huolehtia, mitä heidän selän takana otteluissa tapahtui.
Joukkueen perusrunko oli säilynyt edelliskaudesta hyvin koossa. Samalla se oli kiinteytynyt. Uudet pelaajat sujahtivat muottiin kitkatta ja tekivät joukkueesta täyteläisemmän, iskukykyisemmän. Oula Keski-Hynnilä, Jiri Tervo, Ville-Martti Laine, Akseli Paldanius ja loppukaudesta hankitut Juuso Koskela sekä Jonatan Tynkkynen viimeistelivät palapelin, joka oli enemmän kuin osiensa summa. Syntyi voittava taideteos.
Moni vanha pelaaja löysi itsestään uuden puolen. Jyri Ala-Piirto oli hinkannut vuosikaudet alasarjoja, kunnes puhkesi toisella kaudellaan Konnissa kukkaan. Esiin kuoriutui 30 maalin mies, joka viihtyy erityisesti tiukoissa paikoissa. Tästä hyvänä esimerkkinä nousukarsinnat kahden maalin ottelukeskiarvolla. Taavi Rantala ja Markus Kähtävä olivat myös isoja tasonnostajia. Molemmat herrat olivat monessa pelissä joukkueensa parhaimmistoa.
Isoista persoonista koostunutta joukkuetta johti edestä ja välillä takaakin Hannu Palomäki, joka veijarimaiseen tyyliin huolehti siitä, ettei homma lipsunut liian vakavaksi. Kun tuomari puhaltaa pilliinsä, Palomäki sysää vitsit sivuun ja silmiin syttyy voittajan pilke. 50 tehopistettä kielivät siitä, ettei ikä vielä pelimiestä paina.
Loistava joukkuehenki ja sitkeys. Ilman näitäkään Konnat ei olisi tullut toimeen. Ilmapiiri mahdollisti sen, että jokainen joukkueen jäsen sai olla oma itsensä ja vähän enemmänkin. Pelattiin logolle, annettiin joukkueen hyväksi se, mitä itsekustakin oli ulosmitattavissa. Tahdottiin yhteistä hyvää. Ja oltiin sitkeitä kuin tilliliha. Konnat oli häviöllä 20 pelissä, mutta neljää kertaa lukuunottamatta se nousi aina rinnalle ja ohi. Päätyi kolmessa pelissä jatkoajalle, mutta voitti nekin joka kerta.
Kaikkinensa melkoinen tarina.