Konnat seurana

Salibandyseura Konnat juniorit syöttelevät palloa

LÖYDÄ ITSESTÄSI KONNA

”Konnista ja roistoista liikkuu maailmalla tarinoita, joissa rötöstely on aina jossain muodossa esillä. Salibandykenttien Konnat on poikkeus. Konnat pyrkii hyväntekoon ja konnapelaajien ainoa pahe on sarjapisteiden ryöstely vastustajilta. Aika näyttää, millaisia juttuja näistä veijareista tullaan kertomaan. Mitä jos sinäkin synnyttäisit Konnissa oman tarinasi?”

KONNAT 2020-21

Konnien seurahistorian kuudes toimintakausi sisältää paljon uutta. Naisten toinen sarjajoukkue aloittaa toimintansa, samoin kuin uusi miesten joukkue – järjestyksessään viides. 2013-syntyneet pojat muodostavat oman ensimmäistä kertaa oman joukkueensa. Miesten sarjajoukkueita on neljä ja edustusjoukkue pelaa kolmatta kautta 2.divisioonassa. Naisten edustusjoukkue pelaa toista kautta 2. divisioonassa ja uusin ryhmä aloittaa 3. divisioonassa. Juniorijoukkueet kattavat ikäryhmät 2008-13 -syntyneet. Salibandykerho on tarkoitettu 2014-16 -syntyneille pojille ja tytöille. Sekakonnat ja naisten harrasteryhmä Kilpparit jatkavat normaalisti toimintaansa, samoin seuran erityisliikuntaryhmä MyKonnat. Konnissa on kaudella 2020-21 yhteensä 17 joukkuetta tai ryhmää. Jäseniä liki 400.

TÄTÄ ON KONNAT

• Harjoittelee ensiluokkaisissa olosuhteissa
• Operoi aikuisvalmentajilla
• Uppoutuu lajiin koko sydämellään
• Opettaa ja kasvattaa
• Harjoittaa hyväntekeväisyyttä

Ajatus

Kaikki alkaa ajatuksesta. Niin tämäkin. Kun ajatus kypsyi riittävän kauan, se käynnisti Konnien ”alkuräjähdyksen”. Tiivistys on kahdessa seuraavassa kappaleessa.

Tarunhohtoinen Robin Hood ryösti rikkailta ja antoi köyhille. Salibandyseura Konnat ry syntyi päivittämään englantilaisen tarinaperinteen 2010-luvulle.

Konnat ryövää salibandykentillä sarjapisteitä vastustajiltaan, mutta kaukalon ulkopuolella silmänaamiot riisutaan ja ollaan jaloja: luodaan ja annetaan mahdollisuuksia, viljellään oppeja sekä jaetaan aineellisia hyödykkeitä niitä tarvitseville.

Siinä se.

Pelaajana Jude saavutti 80-90 -lukujen taitteessa täyden värisuoran SM-mitaleja ja edusti maajoukkuetta vuodet 1989-91. Valmentajana hän on toiminut yhtäjaksoisesti syksystä 1988 lähtien. Suomen Salibandyliitossa Jude vaikutti aikoinaan liittolehden päätoimittajana ja aluekouluttajana.

2000-luvun alussa Jude lanseerasi oman salibandyalan yrityksensä kautta mailamerkin ja muun tuotteiston. Seuraava suurempi kehitysaskel koitti 2010, kun Jude rakensi Seinäjoelle ensimmäisen salibandyhallin Qmax Arenan. Harjoittelutilojen kysynnän kasvu johti siihen, että toinen halli nousi ensimmäisen kylkeen elokuussa 2016. Qmax Arenasta oli tullut salibandykeskus.

Vuosien saatossa tapahtuneet toimenpiteet ovat luoneet uudelle erikoiseuralle Konnille tukevan maaperän, jonka päälle kelpaa rakentaa. Olosuhteet ja muut tarvittavat puitteet ovat valmiina. Yleensä seuroja perustettaessa näin ei toki ole.

Konnat rekisteröityi viralliseksi seuraksi 4. kesäkuuta 2015. Sen muut perustajajäsenet ovat Miika Kinnunen, Taru Lehdontie ja Joonas Mäkelä.

Konnat on salibandypioneeri Jukka ”Jude” Tervon (kuvassa toinen oik.) luomus. Pääkonnan lajihistoria on pitkä kuin nälkävuosi. Se alkoi 1984, vuosi ennen kuin Suomen Salibandyliitto perustettiin – ja jatkuu edelleen.

Strategia

KONNAT luo ympäristöä, jossa on mahdollista tehdä urheilullista tulosta tai olla mukana pelkästä harrastamisen ilosta.

KONNAT ylläpitää salibandyä elinvoimaisena lajina massojen kautta painopistealueenaan nuorisoliikunta.

KONNAT etsii ja inspiroi rohkeita ja kokeilunhaluisia henkilöitä, jotka ymmärtävät pitkäjänteisyyden ja tavoitteellisuuden päälle.

KONNAT opettaa pelaamaan yksilöinä ja osana ryhmää salibandyä ilon, onnistumisten ja elämysten kautta. Junioreissa harjoittelu on taitopainoitteista.

KONNAT kasvattaa kohtaamaan vastoinkäymiset oppimistilaisuuksina ja muuntamaan ne voimavaroiksi.

KONNAT tekee hyväntekeväisyystyötä.

Arvot

TAVOITTEELLISUUS
Konnat ei tee mitään ilman tavoitteita. Miten osua maaliin, jos sitä ei näe? Tavoitteet ovat polttoainetta, joka kuljettaa seuraa eteenpäin. Kaikki liikkeet ovat harkittuja ja tavoitehakuisia. Seura haluaa kasvaa suuremmaksi ja lisätä tunnettavuuttaan jatkuvasti.

YHDESSÄ TEKEMINEN
Vain yhdessä tekemällä seura ja joukkue voivat onnistua tavoitteissaan. Kannustamme toisiamme, osoitamme luottamusta ja kunnioitusta toinen toisillemme, opimme sosiaalisia taitoja ja annamme sekä saamme tunnustusta hyvistä suorituksista.

PITKÄ JÄNTEISYYS
Seurana ja kasvattajana Konnat ei etsi pikavoittoja vaan etenee määrätietoisesti kohti asetettuja tavoitteita. Vastoinkäymiset eivät pysäytä kulkua, ne korkeintaan hidastavat sitä. Annamme aikaa, resursseja ja tilaa pelaajien sekä seuraihmisten kasvulle ja kehitykselle.

AMMATTIMAISUUS
Asioita voi hoitaa monella tavalla. Konnissa ne pyritään hoitamaan ammattimaisesti ja laadukkaasti. Kun jotain tehdään, niin miksi tehdä se huolimattomasti. Hutaisten tehty antaa vain tekosyyn mahdolliselle epäonnistumiselle.

OMAPERÄISYYS
Omalla tyylillään ja tavoillaan Konnat erottuu edukseen muista kilpailijoista. Maailma on täynnä matkijoita ja perässäkulkijoita, jotka eivät luo mitään uutta. Konnat haluaa olla innovatiivinen ja suunnannäyttäjä, jolle hyppäys mukavuusalueiden ulkopuolelle on yhtä luontevaa kuin kaupassa käynti.

SINNIKKYYS
Konnatkin tulee kokemaan tappioita, pettymyksiä ja jopa kanveesissa käyntejä. Takaiskut ovat kuitenkin vain merkki siitä, ettei mikään arvokas tule helpolla. Todellinen voittaja ei luovuta, eikä luovuttaja voita. Jokaisesta iskusta toivutaan, otetaan opiksi ja jatketaan sitkeästi sitä matkaa, jolle on alunperin lähdetty.

NÖYRYYS
Osoitamme aitoa avoimuutta ja ennakkoluulotonta kaiken vastaanottamista sekä omien ajattelutapojen haastamista. Nöyryys on kaiken oppimisen edellytys. Nöyrinä olemme vahvoja puolustamaan arvostamiamme näkökohtia, oikeaksi kokemia asioita ja tukemaan heikommassa asemassa olevia. Nöyrinä olemme myös herkkiä ottamaan huomioon toisen ihmisen mielipiteitä.

REHELLISYYS
Salibandyseura Konnat ei matele. Vaalimme rehellisyyttä kaikessa toiminnassa. Rehellisyys maan perii.

VASTUULLISUUS
Opetamme siihen, että teemme seurana ja sen yksittäisinä jäseninä vastuullisia ratkaisuja ja valintoja. Tähtäämme päätöksiin, joilla on kestäviä ja positiivisia vaikutuksia. Seura kantaa myös yhteiskunnallista vastuuta harrastamalla hyväntekeväisyystyötä.

LUOTETTAVUUS
Konnat tekee mitä lupaa. Aikaa myötä tämä johtaa pelaajien, katsojien ja kaikkien yhteistyökumppanien kanssa haluttuun tuloksiin.

KOTILUOLANA QMAX ARENA

Konnat toimii salibandykeskus Qmax Arenalla, jonka pääkentällä seuran kaikki 17 joukkuetta harjoittelevat 36 tuntia viikossa. JOUKKUEET-otsikon alta löydät eri ryhmien harjoitteluajat ja yhteystiedot. Torstaisin on kaikille Konnien junioreille ja heidän vanhemmilleen omatoiminen vuoro klo 16-17. Käytä se hyödyksesi!

Harjoitushalli Salibandyseura Konnat