Konnien retki Inssi-Divarissa päättyi pettymykseen. Joukkueen kyvyt eivät riittäneet pääsarjapaikan uusimiseen. Vaade osoittautui liian kovaksi.

Mahdollisuus suotiin. Runkosarjan jokainen 26 peliä antoi uuden tilaisuuden kartuttaa pistepottia, mutta kertymä jäi laihaksi. 13 pistettä ei oikeuttanut jumbosijaa paremmaksi. Karsintoihin Konnat olisi tarvinnut kolme pistettä – yhden suoran voiton – lisää, ensimmäisen suoraan säilyjän paikalle jo tuhdisti enemmän.

Pitkä sarja erottaa jyvät akanoistaan ja asettaa joukkueet ansioidensa mukaisesti oikeille loppusijoille. Konnien nimi sarjataulukon viimeisellä rivillä on kohdillaan, vaikka joukkueen kahdeksan niukkaa maalin tappiota (joista viisi jatkoajalla tai voittolaukauskilpailussa) houkuttelisi kuinka jossittelemaan. Sen sijaan on syytä pohtia miksi Konnat hävisi lähes kaikki tasaiset väännöt ja kykeni 16 pelissä säilyttämään hankkimansa johtoasemansa vain kahdesti.

Ennen analyysia on pantava merkille, miten kaksijakoisesti Konnien voitto- ja tappiopelit päättyivät. Maalierot olivat joko minimaaliset (yhdeksän peliä) tai huomattavat (vähintään neljä maalia, 17 peliä). Kun tuli rumasti pataan, saatettiin todeta, ettei taso riitä ja joka osa-alue roikkuu perässä. Maalin peleissä vedottiin huonoon tuuriin tai henkiseen kestämättömyyteen.

Perataanpa mahdollisia syitä tulosten takana. Pelaajamateriaalin laatu. Se heijastuu kaikkeen, mitä kentällä tapahtuu. Lähtien siitä, mikä on pelaajan kyky hahmottaa ja ratkaista yksinkertaiset pelitilanteet. Tehdä niissä oikeita valintoja. Lukuisia kauden takaiskumaaleja edelsi kentällä kuitenkin väärä valinta tai heikko suorite ja kun niitä johonkin yksittäiseen peliin osui runsaasti, sai vastustaja liikaa eteen. Kun pakettiin lisätään verkkainen pelinopeus ja maalinteon vaikeus, ollaan lähellä sitä kuvaa, minkä Divari-Konnat itsestään piirsi. Sinnittelyllä se pääsi monessa ottelussa pitkälle, mutta ei päätyyn asti. Vauhtisäbässä jalka loppui. Lisäksi Konnilta puuttuivat yksilöt, jotka astuvat tarvittaessa esiin ja yksin ratkovat pelejä. Limingalla oli kuudesti Konnia Qmax Arenassa kurittanut Olli Lukkari, Karhuilla Eero Vanhatalo, Rangersilla Kaius Klemetti-Setti Roimela, Tiikereillä Matias Kokljuschkin-Kevin Starck jne.

Välillä joukkueelle tuli, lähinnä alkukaudesta, pelien sisällä mustia hetkiä, joista toipuminen otti aikansa. Silloin vastustaja teki maaleja ryppäässä ja ratkaisi sarjapisteiden kohtalon. Lamaantumiset olivat merkki alistumisesta tai vastaavasta. Inhimillinen reaktio, mutta ei hyväksyttävä, johon valmennuskin olisi voinut nopeammalla reagoinnilla puuttua.

Konnien terävin kärki haastoi hyvänä päivänä kenet tahansa, mutta leveyttä ei riittänyt kolmeen kenttään. Ja jos tulosyksikön puolella homma yski, hukka peri joukkueen. Vain sipoolaisen ÅIFin Konnat haastoi koko rosterilla. ÅIF onnistui 16 divarivuoden rutiinilla pitämään sarjataulukossa Konnat selän takanaan, koska riisti tätä enemmän yllätyspisteitä muilta joukkueilta. Konnilta puuttui kollektiivinen kokemuspankki, mihin turvautua.

Sarjanousijana Konnat menetti kauden alla tärkeitä avainpelaajia. Niiden vaikutusta kokonaiskuvaan sopii vain arvailla. Paras maalintekijä, 30 nyytin mies, Jyri Ala-Piirto hajotti elokuussa polvensa alasarjafutiksessa, divarikarsintojen päätöspelin kolmella maalillaan ratkaissut Joonatan Tynkkynen jäi pelaamaan kotikulmilleen Kokkolaan Suomisarjaa ja puolustuksen tukipilari Oula Keski-Hynnilä ei löytänyt itsestään enää virtaa pääsarjaan. Herrojen panosta kaivattiin eritoten niukoissa maalin tappioissa.

SalBa oli Divarin ainoa joukkue, jota vastaan Konnat ei johtanut kotona eikä Raumalla. Muita vastaan johti, parhaimmillaan parilla maalilla päätöserässä. Mutta vain kahdessa tapauksessa (Josba vieraissa, ÅIF kotona) johtoasema säilyi. Kun vastustaja kiristi minuuttien vähetessä ruuviaan, tuli rinnalle ja lopulta ohi, niin mitä teki Konnat? Ei ainakaan kiristänyt ruuviaan, koska siinä ei ollut enää kiristämisen varaa. Miksi ei ollut?

Iskikö pelien saranakohdissa ja loppuhetkillä henkinen lama? Mahdollisesti. Kauden ensimmäiset kokemukset vaikuttavat siihen, mihin suuntaan joukkueen henkinen tila kehittyy. Turhaan ei palloilulajeissa korosteta kauden alun tärkeyttä. Jos lähtee hyvin liikkeelle, se antaa voimaa ja pönkittää itseluottamusta. Jos käy päinvastoin, vaikutus on yhtäläinen – negatiivisessa mielessä. Syntyy itseään ruokkiva kierre.

Konnien kausi olisi voinut paremminkin käynnistyä. Joukkue ajautui heti ikävään kierteeseen. Avausottelussa Liminkaa vastaan kahden maalin etumatkan sulaminen kolmannessa erässä ja kahden seuraavan ohipelin jälkeen neljännessä jatkoaikahäviö Karhuille. Varsinkin viimeisin tappio kirveli mielissä pitkään. Tuomarit halusivat ratkaista pelin ja onnistuivat siinä hyvin. Konnille sateli kyseenalaisia jäähyjä, joita joukkueen surkeassa jamassa ollut alivoima ei kyennyt tappamaan ja parin maalin kaula katkesi toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Siinä oli itse kullakin kestämistä, vaikka pistetili oli avattu. Henkistä kuormaa alkoi kasautua. Tätä taakkaa valmennus ei osannut täysin keventää.

Näin kausi eteni. Johtoaseman menetys ja karvas tappio, viimeistään voittolaukauskilpailussa. Tuska valui jo yli äyräiden. Tuntui kuin demonit olisivat tulleet pelien lopuissa riivaamaan mieliä ja muistuttamaan konnia siitä, että turha koittaa, ette voi voittaa.Jos peli ei ollut aiemmissa erissä ratkennut, niin tasapäisissä väännöissä sama kaava toistui aina.

Näin kävi myös 19. marraskuuta, kauden 14:nnessä pelissä, jonka Konnat voitti. Konnat johti Kirkkonummi Rangersia 5-3. Jäljellä oli pari hikistä minuuttia. Vastustaja kiri tasoihin, tietenkin, kuudella viittä vastaan. Vasta Tuomas Saikkosen onnistumiseen päättynyt voittolaukauskilpailu päästi Konnissa riemun irti. Sitäkin iloa varjostivat päätösminuuttien takaiskut.

Kaivattu voitto ei avannut ketsuppipurkkia. Samat vaikeudet jatkuivat. Viisi seuraavaa koitosta tuotti yhtä monta tappiota, eikä paljon odotuksia ladattu tammikuussa Joensuun matkallekaan. Onneksi itärajan tuntumassa kohdattiin joukkue, joka ui yhtä syvissä vesissä ja kärsi erikoisesta kotikipsistä. Konnat otti kauden ensimmäisen kolmen pisteen ryöstön 8-3 -lukemin.

Loppukaudeksi oli vain yksi tavoite. Tavoittaa ÅIF. Yhdeksän pisteen ero alkoi hitaasti supistua. Toivonkipinä kyti. Toiseksi viimeisellä kierroksella kaikki oli omissa käsissä. Voitolla M-Teamista ratkaisu olisi siirtynyt sarjan päättävään ÅIF-peliin. Kolmatta kertaa peräkkäin divarin runkosarjan harjannut M-Team ei kuitenkaan antanut sarjajumbon hyppiä silmille. Konnien lähtö divarista varmistui.

Tilastojen valossa oikea joukkue lähti, sillä Konnat oli ottavana osapuolena läpi runkosarjan. Näin ainakin maalivahtien torjuntalukemat väittävät. Vaikka Konnat pelasi puolustusvoittoisesti, kirjureiden merkintöihin sopii suhtautua varauksella. Asian vierestä todettakoon, että tilastot ovat käytetyn puujalkavitsin mukaan olleet epäluotettavin tietolähde, mutta eivät ole enää. Nykyään lista näyttää tältä: vale, emävale, tilastot ja Venäjän presidentinvaalit.

Sitten posin puolelle. Vaikka Konnien kausi muistutti ajoittain kärsimysnäytelmää, tapahtui siinä jotain hyvääkin. Joukkueen alivoimapeli kehittyi surkean alun jälkeen priimaluokan työskentelyksi. 15 viimeistä peliä oli vahvaa tekemistä. Konnat tappoi jäähyjä 81 prosentin tarkkuudella, mikä on häntäjoukkueelle hämmästyttävän korkea lukema.

Joukkuehenki säilyi lujana vastoinkäymisistä huolimatta. Pienten itsetutkistelujen jälkeen läppä lensi aina normaaliin tyyliin. Alun alkaen rento ilmapiiri auttoi myös uusia pelaajia sopeutumaan ja sulautumaan ryhmään. Heistä jokaisen tarina on erilainen, eikä täysin ongelmaton. Lähimmäksi ehjää kautta pääsi Martti Lamminmäki, joka syksyn tunnustelun jälkeen löysi talven paukkupakkasissa lentokelin ja nousi lopulta Konnien parhaaksi maalintekijäksi. Myös puolustuksen teräsmies Teemu Turigin otti otteluissa roolia ja jätti joukkueeseen vahvan jäljen. Harmittavasti Turiginin nenä murtui Jyväskylässä kesken kauden ja mies missasi monta tärkeää peliä.

Kahta muutakin ensikertalaista koeteltiin. Eemeli Peltonen ehti pelata 11 peliä. Ilveksestä vanhaan kotikaupungin joukkueeseen siirtyneen Peltosen akillesjänne repesi SalBa-matsissa marraskuun lopussa ja vamma vaati leikkaushoitoa. Visa Noponen oli kokoonpanossa vain neljästi. Häntä kiusasi oikutteleva kantapää. Onneksi edes Henri Leppäniemi säilyi terveenä ja uusvanha maalivahti päättikin urakkansa mukavissa merkeissä. Rajusti profiiliaan nostanut torjuja oli kahdessa viimeisessä pelissään erinomainen.

Kokonaisuudessaan Konnat onnistui välttämään loukkaantumiset paremmin kuin edelliskaudella Suomisarjassa, jolloin ukkoja putosi säännöllisen väliajoin rivistä. Tragikoomisin tapaus sattui maaliskuun päätöskierroksella, kun Markus Kähtävä intoutui tuulettamaan kauden kolmatta osumaansa laajoin käsiliikkein. Työmiehen vasen olkapää ei tästä tykännyt ja muljahti sijoiltaan. Ensiapu kävi hallilla palauttamassa nivelen paikalleen.

Farmisopimus Nurmon Jymyn kanssa mahdollisti puolestaan sen, ettei Konnien tarvinnut pelata alimiehityksellä. 31 pelaajaa ja neljän maan (Suomi, Tsekki, Saksa ja Sveitsi) kansalaista pukeutui jossain vaiheessa konnanuttuun ja heistä 19 iski vähintään yhden maalin. Lauri Lehtimäki ja Tuomas Saikkonen osallistuivat jokaiseen 26 sarjapeliin. Eniten tehopisteitä rohmusi Ville-Martti Laine: 29 (14+15). Erityismaininnan ansaitsee Ville Yli-Juuti, joka pääsi yksin tehotilastossa plussan (+3) puolelle.

Kausi kaikkinensa oli raskas. Syksyllä Konnat pelasi kolme kuukautta putkeen ilman vapaata viikonloppua. Reissasi pitkien välimatkojen Suomea ristiin rastiin ja teki kentällä parhaansa niillä itseluottamuksen rippeillä, mitä jäljellä oli. Voitot, isot onnistumiset kiersivät joukkuetta, joka ei silti suostunut luovuttamaan. Tässä jos missä on kiitoksen paikka.

Taloudellisesti elettiin kädestä suuhun. Divari on kallista lystiä. Jokainen peli, niin kotona kuin vieraissa, tuotti tappiota. Tuomareille maksettiin täysi korvaus riippumatta heidän työnsä laadusta ja tien päälle lähdettäessä tili tyhjeni matkustuskuluihin. Rahakirstun hoitaja repi pelihousujaan, eikä tulorahoituskaan poikinut miljoonia. Yritykset eivät kylvä sponsorirahojaan yhtä avokätisesti kuin ennen ja Konnien kotiyleisömäärät liikkuivat Qmax Arenan sunnuntaipuulaakien tasolla. Viimeinen kotimatsi kiinnosti 34 katsojaa. Samaan aikaan 140 kilometrin päässä Kokkolassa vedettiin Suomisarjaa yli 600 katsojan edessä.

Jotkut antoivat vuosi sitten ymmärtää, että Konnien nousu divariin oli isokin asia alueen salibandylle. Kilvan kiiteltiin, että saatiin pitkästä aikaa joukkue alempaan pääsarjaan. Yleisessä mielenkiinnossa tämä ei ainakaan näkynyt. Kauden yleisöennätys kirjattiin elokuun harjoituspelissä ja kotipelit vetivät sarjassa vähiten katsojia. Toki Seinäjoen kaksi liigajoukkuetta täyttivät lajin seuraajien isoimmat tarpeet ja tilanne olisi voinut olla toinen paremman menestyksen siivellä.

Ottelutapahtumia ei voitu resurssien puutteessa kehittää. Talkooväkeä riitti vain pakollisiin tehtäviin. Toimitsijoiksi, lipunmyyjiksi, järkkäreiksi ja videolähetyksen hoitajiksi. Joskus niihin oli valjastettava pelaajiakin. Tämä oli arkea Konnissa. Pelien järjestäminen oli aina ponnistus, mutta vain pieni osa kokonaisuutta. Kaiken mahdollistava monimuotoinen taustatyö tapahtui näkymättömissä ja siitä vastasi lähes yksinään joukkueenjohtaja Jukka Mäkelä. Hänen panoksensa oli korvaamaton.

Salibandyliitto on linjannut, että Inssi-Divari valmistaa joukkueita F-liigaan ja näyttää ulospäin uskottavalta sarjalta. Eli ollaan kuin ammattilaiset amatööripohjaisessa lajissa. Seurat huolehtivat vaaditusta työstä ja tehtäviä riittää hengästymiseen asti. Kun talkoohenkisyys ei ole tätä päivää, kuorman kantaa pieni määrä ihmisiä. He ajavat itsensä piippuun. Väsyneimmät ja turhautuneimmat lopettavat. Oi aikoja, kun ei vaadittu liikoja ja pääsarjapelin järjestämiseen riitti kahden toimihenkilön läsnäolo. Toinen täytti manuaalista pöytäkirjaa ja toinen piti kelloa. Silloin itse peli oli keskiössä.

Maailma muuttuu. Joka siihen ei sopeudu, putoaa kelkasta. Se on ajan henki. Valitettavasti, sillä kaikki ”kehitys” ei ole hyvästä.

Rakas kotiyleisö, seuran taustavoimat ja yhteistyökumppanit. Kiitos yhdessä taitetusta matkasta.

Ja anteeksi.