Konnan synty
10-juniorit-salibandy-konnat-seinajoki

Konnan synty

U2:n With or without you herätti puhelimeni eloon eräänä elokuisena iltapäivänä 2014. Olin paraikaa asioimassa Seinäjoen keskustassa.

Kännykän toisessa päässä oli huolestunut äiti. Hänen 7-vuotias poikansa ei mahtunut SPV:hen tai Jymyyn harrastamaan salibandyä, koska kyseisten seurojen ryhmäkiintiöt olivat täynnä. Äiti kysyi oliko jotain tehtävissä.

Käsittelin kysymyksen ja sen asettamat haasteet nopeasti mielessäni ja vastasin myöntävästi. Kyllä, jotain on tehtävissä. Täytyy olla.

Vastalääkkeenä perustin ryhmän, johon poika ja kaikki muutkin halukkaat mahtuivat mukaan. Qmax Arenalla oli sopivasti tilaa sunnuntaiaamuisin. Salibandykerho oli syntynyt ja sai nimekseen Konnat.

Vuoden aikana kerholaisten määrä kasvoi ja kasvoi. Keväällä 2015 tuli vastaan tilanne, jossa seuraava järkevä liike oli perustaa virallinen salibandyseura. Konnien perustamiskokous pidettiin 4. kesäkuuta 2015. Latu oli avattu.

Mistä nimi Konnat? No, se tuli läheltä. Vanhemmalla pojallani oli ollut edeltävänä kesänä puulaakijoukkue Konnat. Nimi iskostui vahvasti tajuntaani ja päätin hieman ”lainata” sitä. Poika ei ole ollut pahoillaan – toistaiseksi.

Mielestäni Konnat nimenä myös toimii. Se on lyhyt, selkosuomea, helppo lausua ja mieltää. Konna herättää tunteita.

Konna on eläinmaailmasta tuttu. On rupikonnaa ja kilpikonnaa. Jälkimmäinen on hidas, mutta määrätietoinen. Aivan kuten minä. Tai kuten Konnat seurana: kiiruhtaa hitaasti, mutta väistämättä eteenpäin.

Konnalla on tunnetusti myös toinen merkitys. Pahis, väärintekijä. Sitäkö me edustamme? Emme sentään. Kaukalon sisäpuolella pyrimme pärjäämään, välillä konnamaisinkin keinoin, mutta kaukalon ulkopuolella riisumme silmänaamiomme ja tarkoitamme hyvää.

Seinäjoella ja sen lähitienoolla salibandyseuroja riittää. Kun loin Konnat, oli turha tehdä kopio jonon jatkeeksi. Halusin Konniin sielun, joka poikkeaa muista.

Konna ja sen hahmo on todistetusti jo purrut. Olin paikalla, kun eräs kerholainen nyyhkytti äitinsä vieressä katsomossa, eikä suostunut menemään kentälle muiden seuraksi. Mikä hätänä, kysyin.

– Mun konnapaita jäi kotiin…

Kuten kirjoituksen alussa, tämäkin ongelma ratkesi. Hain varastosta uuden paidan ja poika puettiin asianmukaiseen varustukseen.

Pikku-konna tarttui mailaansa ja astui reippaasti laidan yli kentälle.

Suu hymyssä.

Alunperin julkaistu 12.8.2017